Korpikylä 1 - paluu kylään.

Luminen tie kiemurteli metsän halki, puut kumarsivat lumen painosta. Aino Laakso pysäytti auton vanhalla puusillalle, kylmä tuuli puhaltaa, pöyrittäen jään päällä ohutta lumihuntua. Kaukana horisontissa kohosi, Korpikylä. 

Pieni kylä, syrjäinen ja hiljainen, jonka Aino oli jättänyt taakseen 20 vuotta sitten. Hän oli täällä  viettänyt kaikki lapsuuden kesät, kunnes kaikki muuttui,  hänen lapsuuden ystävä Helena katosi.

Helena Koski oli iloinen tyttö, juoksi järven jäällä ilman pelkoa. Kunnes eräänä pakkasyönä hän vain katosi. Häntä etsittiin pari vuotta, mutta tuloksetta. Helenan jäljet johtivat  kylän  uimarannalle,  ja sen jälkeen ei enää mitään jälkiä. 

Aino oli nyt tulossa kylään, kirjoittamaan juttua ystävänsä katoamisesta.  Aino oli saanut kirjeen tuntemattomalta lähettäjältä,

" Helena ei koskaan lähtenyt,  kysy Eevalta" 

Aino oli pitkään miettinyt kunnes oli tajunnut, Eeva oli majatalon pitäjä.

Majatalo sijainti keskellä kylää, kun Aino saapui sen pihaan jouluvalot kimmelsivät omenapuussa lumen alta. Silloin kun Aino ja Helena olivat lapsia, Eeva antoi aina syödä paljon makeisia.

Lattialankut narahteli kun Aino astui sisälle. Eeva seiso tiskin takana, ja katsoi Ainoa pitkään, kunnes sanoi

- sinä olet Laakson tyttöjä, palasit sittenkin.

- vain vähäksi aikaa, tulin kirjoittaa juttua eräästä vanhasta tapauksesta.  Aino vastasi.  Eeva katsoi kummallisesti Ainoa ja sen jälkeen totesi,  - täällä vanhat tapaukset eivät pysy piilossa, ne saapuvat aina joka uusi talvi.

Aino ei osannut enää vastata. Myöhemmin Aino mietti Eevan sanoja. 

On alkanut pyryttää, ja nyt lunta tulee sakeasti. Aino hahmottaa Pyryn seasta hämärästä kirkon tornin. Hän laskee katseensa muistikirjaan. Mutta se oli tyhjä. Aino oli saanut vihaisia katseita kun hän oli kysellyt kyläläisiltä Helenasta. Aino arvasi, kylällä eivät halua että Helenasta puhutaan tai tapausta tutkitaan. 

Aamulla koko kylä koki järkytyksen, metsästä on löydetty ruumis. Läheltä rantaa jonne Helenan viimeiset jäljet johtivat. 

Mies.

Arto Lehto, on tunnettu metsästäjä, joka oli myös etsimässä aikoinaan Helenaa.

Poliisi auton vilkut valaisivat pimeää metsää, kuin taivaalta putoilevat siniset tähdet.

Aino seisoi muiden kyläläisten joukossa. Hän odotti muistikirja kädessä että saisi jutella komisarion kanssa.  Eeva saapui Ainon viereen.

- minähän sanoin että menneisyys ei pysy piilossa. Hän sanoi  hiljaa. - se avasi jälleen silmät. 

Ainon ja Eevan takana vanha nainen sanoi narisevalla äänellä - jos sinä Aino et olisi tullut tänne Arto olisi elossa. Toinen kyläläinen sanoi 

- sinä toit tänne pahan takaisin. 

 Aino ei jaksanut kuunnella vaan juoksi kyyneleet silmissä takaisin majatalolle. Aino oli varma että metsästäjän kuolema liittyi jotenkin Helenaan, mutta sitä ei voinut sanoa ääneen.

Tuulikello soitteli hiljaa pimenevään iltaa , kuin varoittaen jostain.